On taas se aika vuodesta. Nimittäin se, kun valitetaan iloisista halloweenin juhlijoista ja siitä, miten mokoma juhla ei ”kuulu suomalaiseen kulttuuriin”.
Maailmassa toki ei varmaan ole mitään, josta joku ei valittaisi. Erityisesti jos se sisältää minkäänlaista ilonpitoa. Vastahan elokuun lopulla kokonaiset narina- ja kitinäkuorot protestoivat sitä vastaan, kun jotkut juhlivat kesän päättäjäisiä ja kutsuvat niitä esimerkiksi venetsialaisiksi. Oman apatiaansa tai kyynisyytensä tikahtuvia tasamaan tallaajia toki kerta kaikkiaan loukkaa kaikenlainen ”numeron tekeminen” asioista. Kuten suomalaisessa kulttuurissa on vanhastaan tiedetty, ennemmin räkänokastakin mies tulee kuin tyhjän naurajasta? Kuitenkin tässäkin asiassa muistettiin väitellä siitä, mihin venetsialaisten juhliminen nyt sitten kuuluu ja mihin ei.
Shokkipaljastus: mikään juhla tai vastaava asia ei ”kuulu” yhtään mihinkään. Koko pohjoisella pallonpuoliskolla kesä päättyy siinä elokuun jälkeen, marraskuuhun mennessä päivät lyhenevät ja kylmenevät kuin itse elämä pakenisi, ja joulun eli talvipäivänseisauksen jälkeen valo sitten taas palaa maailmaan. Erilaiset siirtymät kuuluvat luontoon, ja ihmisellä on aina ollut tarve juhlia sellaisia niin siellä kuin keskinäisessä elämässään.
Kulttuurit myös lainaavat ja ovat aina lainanneet ideoita toisiltaan. Ne eivät ole muuttumattomia monoliitteja, jotka ovat aikojen alusta tipahtaneet taivaasta, vaan jatkumoita. Tavat, tarinat ja tavarat vaeltavat kansalta toiselle sikäli kun niille sattuu olemaan tarvetta, nykyisenä nettiaikana tietysti nopeammin kuin koskaan. Paradoksaalista kyllä, nykyään toisaalla ”kulttuurista omimista” nähdään missä sattuu ja eräät toiset ovat kovasti tietävinään, mikä kaikki kuuluu ja ei kuulu suomalaiseen kulttuuriin. Harvoin nämä muistavat, että kristinusko oli täällä alkuaan täysin vierasperäinen tuontiuskonto, joulukuusi on alun perin saksalainen perinne ja Suvivirsi ruotsalaisten tekemä kappale.
Entäpä se halloween? Karkki vai kepponen -kierrokset, naamioituminen, hurja juhlinta, kävelevät kuolleet ja kurpitsalyhdytkö ovat Suomessa täysin vierasta hapatusta? No, vanhan agraari-Suomen merkittävin juhla oli kekriksi tai keyriksi kutsuttu myöhäissyksyn sadonkorjuujuhla. Sen ajankohta sijoittui yleensä jonnekin välille 28.10.-10.11., ainakin tuolle ajalle oli tapana julistaa yleinen kekrirauha (kyllä, aivan samoin kuin joulurauha). Suvun vainajien uskottiin tulevan yöllä vierailulle kotitaloonsa, ja siksi heille kuului jättää yöksi ruokaa pöytään. Kristillinen kirkko pyhäin(miesten)päivineen vahvisti vielä kekrin asemaa vainajainjuhlana.
Hervannan homobunkkerin kurpitsalyhty viime vuodelta. Koska sellainen pitää olla joka vuosi. Se myös pitää hävittää arvokkaasti, esimerkiksi pudottamalla Kanjonin sillalta alas puroon.
Kekri ei silti ollut mikään harras hiljentymisen juhla, niin kuin läpikristillisen pyhäinpäivän puolustajat antavat ymmärtää. Uskottiin, että mitä kovemmassa humalassa talon isäntä oli, sitä paremmin vilja kasvoi seuraavana vuonna! Talosta taloon toikkaroi niin kutsuttuja kekripukkeja tai keyrittäriä: hurjannäköisiksi naamioituneita kylän nuoria vaatimassa kestitystä. Saattoipa seinillä lepattaa myös vaatimattomasti valaisevia ”kitupiikkejä” eli nauriista koverrettuja lyhtyjä. (Nauriista tai lantusta se lyhty alun perin tehtiin myös Irlannissa, jossa juhlitusta samhain-juhlasta nykymuotoisen halloweenin katsotaan Amerikassa kehittyneen.)
Itse kun kuulin ensimmäistä kertaa halloweenista joskus vuosituhannen taitteessa, olin niin spontaanin innoissani kuin vilkkaalla mielikuvituksella varustettu lapsi vain voi olla. Aivan samoin kuin tämän päivänkin lapset ovat ja lähtevät karkki tai kepponen -kierrokselle tai järjestävät keskenään kummitusjuhlia, vaikka aikuiset kuinka nihkeilisivät. Yhtä paljon ilahduin, kun ymmärsin, että moderni halloween itse asiassa on täysin luonteva jatke vanhalle suomalaiselle kekrille. Kaikelle sen tyypilliselle sisällölle löytyy oikeutus Suomen maaperästä. Kaupallisuudesta ja turhasta krääsästä voi toki protestoida, mutta samaa voi sanoa mistä hyvänsä juhlapyhästä.
Lyhyesti: antakaa ihmisten juhlia älkääkä leikkikö kulttuuripuristeja. Ainakaan jos ette oikeasti tiedä mistä puhutte, se herättää vain myötähäpeää meissä muissa. Voi olla, että ennen marraskuun pimeyteen laskeutumista täällä yksinkertaisesti tarvitaan karnevaalia, jossa nauru sekoittuu kauhuun. Jos siihen omaksutaan elementtejä toisista kulttuureista, se on normaalia.
Minä kutsun sitä kekriksi. Yksi hyvän kielenkäytön perussäännöistä: älä käytä vieraskielistä termiä, jos yhtä hyvä oman äidinkielen sana on olemassa. Ja minä juhlin sitä marraskuun ensimmäisenä viikonloppuna. Olen sitä mieltä, että jos virallinen halloween täällä johonkin kohtaan vakiinnutetaan, sen pitäisi olla pyhäinpäivän aatto eli marraskuun ensimmäinen perjantai. Aivan kuten muuallakin: monessa muussa maassa pyhäinpäivä vain on aina marraskuun 1. päivä.
Kiitos. Nyt menen kovertamaan tuota kurpitsaa, joka odottaa parvekkeella.
Artemis Kelosaari 